Palloliiton väki osallistui Pinto Designin järjestämään työympäristökyselyyn, jossa kartoitettiin nykytilannetta ja toiveita tilojen käytön suhteen. Pintolta pyydettiin ajatuksia siitä, mihin suuntaan tiloja voisi kehittää ja kuinka tiloista saisi monikäyttöisemmät. Pinto tuotti sekä pohjaratkaisuista että toiminnallisuuksista muutaman vaihtoehtoisen ylätason konseptin, joita Palloliiton väki kommentoi ja kehitti eteenpäin yhteisissä workshopeissa. Toimivin vaihtoehto valittiin jatkoon. Toiminnallisuudet mietittiin näissä workshopeissa aivan alusta saakka: keitä tiloissa käy, millaisia tiimejä siellä toimii, millaiset päivärytmit käyttäjillä ja tiimeillä on.
Tilojen suunnittelun lähtökohtana oli sporttinen, energinen ja värikäs toimitila, josta löytyisi runsaasti joustavuutta. Tiedettiin, että työpisteiden määrä ei tulisi riittämään, joten kiinteistä, nimetyistä pisteistä luovuttiin suurimman osan kohdalla suosiolla. Listalla oli myös uudenlaiset lepotilat, joihin voisi vetäytyä keskellä päivää rauhoittumaan. Sporttaileva henkilöstö toivoi suihkuja, jotka ovat tarpeen Stadionin aamufutistreenien tai pyöräillyn työmatkan jälkeen.
"Halusimme Palloliiton näköistä monitilatoimistoratkaisua, johon tulisi erilaisia vyöhykkeitä tukemaan työnteon monenlaisia muotoja. Tarvitsimme lisää ryhmätyöskentelytiloja, puhelutiloja, sekä pienryhmien neuvottelutiloja, jotka aiemmin puuttuivat lähes kokonaan", kuvailee projektia Timo Huttunen, Suomen Palloliiton seurapalvelujohtaja ja apulaispääsihteeri sekä tilat omistavan Jalkapallo-Säätiön asiamies.